maanantai 22. lokakuuta 2012

Ihana Istanbul osa 2

Eräs aurinkoinen aamupäivä lähdimme käppäilemään hotelliamme lähellä olevaan Gülhane Parkiin. Puisto sijaitsee aivan Topkapi palatsin vieressä ja se on yksi vanhimmista Istanbulin puistoista.








Tästä kuvasta näkee aidatun alueen. Muinoin puisto oli pienenä eläintarhana.
Siellä näki selvästi eri alueita joissa saattoi eläimien kuvitella olevan.



Nykyään ihmiset viettävät puistossa aikaa ja varsinkin lounastunnin aikana ihmiset
ottavat torkut nurmikolla tai syövät penkeillä eväitään.



Puistossa oli myös kahvila josta oli näkymä merelle.

Idän pikajunan pääteasema sijaitsi aivan hotellimme vieressä.
Idän pikajuna kulki aina vuoteen 1977 asti.



Nykyään Sirkecin juna-asemana.







Aseman aulassa oli Rautatieaiheinen näyttely.
Näin siellä aivan ihanan maalauksen jossa kaksi hahmoa hyvästelivät toisiaan
hämärässä usvassa juuri ennen junan lähtöä.



2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Tuo idän pikajuna -kirja on yksi parhaista jännäreistä, joita olen joskus lukenut. Teinivuosina luin moneen kertaan. Siinä se nyt tuossa kuvassa konkretisoituu :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Itse en ole kyseistä kirjaa lukenut mutta ajattelin sen tässä jossain vaiheessa ostaa / lainata ja uppoutua siihen. Mulla on varmaan monta hyvää kirjaa vielä lukematta, mutta siinä on sitten tuleville vuosille projektia :)

    VastaaPoista